Uskomatonta, miten pitkä aika viime kirjoituksestani on kulunut...

Ja miten nopeasti vuosi vierähtää ihmisen elämässä. Näin reippaan vuoden kulumisen kunniaksi ja juuri sen vuoksi päätin päivittää blogini ajantasalle, ja samalla muokata sen nimen. Luin juuri Hesarin nettisivujen blogeja ja kirjoittamisen halu kumpusi jostain minusta...

Elelen siis vieläkin täällä Hampurissa, Saksassa. Suomesta 13,5 kuukautta sitten lähtiessäni kuvittelin todellakin viettäväni vuoden ulkomailla töitä tehden ja palaavani reppu (taikka 5 matkalaukkua) täynnä kokemuksia takaisin kotiin. Toisin kävi.

Eli aloitetaanpa alusta tai siis siitä, mihin jäin viime helmikuussa tänne kirjoittaessani. Pääsiäisbasaari tuli ja meni, samoin kevät Hampurin satamajuhlineen ja vapun grilli-illat. Juhannus juhlittiin kukkamekoissa, samoin kuumastakin kuumempi kesä. Syksyn saapuessa tulivat hämyiset, lämpimät  elokuun illat. Mitä lähemmäs paluuni Suomeen koitti, sitä ahdistuneemmaksi tulin. Mitä seuraavaksi? Mitä haluan tehdä? Mitä minut on tarkoitettu tekemään?

Kun sain työtarjouksen suomalaiselta perheeltä elokuun lopussa, tiesin siinä olevan ratkaisuni avaimet. Tein päätökseni jäädä. Se, miten hyvältä se tuntui, oli uskomatonta. Vaikeinta oli kertoa tästä päätöksestä läheisilleni, sillä tiesin miten paljon se heihin koskisi, olihan minua odotettu Suomeen jo koko voden ajan... Ymmärsin kuitenkin sen, ettei tätä elämää toisia ihmisiä varten eletä, vaan omasta onnellisuudestani vastaan minä itse. Onneksi paria töyssyä lukuunottamatta ratkaisuni on hyväksytty ja ymmärretty, ja sain jälleen kerran todeta olevani osa ihanaa perhettä.

Huomaamattani aloitin päätökseni seuraamuksena tutustumismatkan itseeni. Aloin miettiä syvemmin elämääni, ihmisiä siinä, mitä olen tehnyt tähän mennessä ja mitä teen nyt, mitä haluan vielä tulevaisuudessa tehdä, mikä minulle on tärkeää, mitä ja ketä rakastan. Kun tasan vuosi tuli täyteen, oloni oli kummallinen. Toisaalta tunsin tyhjyyttä, toisaalta tunsin, miten yhtäkkiä varteni venähti muutaman sentin ja olin täynnä uusia kokemuksia. Outoa, miten voi noin todeta kasvaneensa ihmisenä, ja samalla pienentyä huomaamaan, miten paljon on vielä matkaa jäljellä.

Nyt olen  viimeisen kuukauden ajan potenut ihan järkyttävän isoa koti-ikävää, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Luulen sen johtuvan siitä, että haluan olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Haluaisin niin kovasti olla tukemassa vieressä veljeäni ja hänen perhettään tulevan perheenlisäyksen kanssa, haluaisin olla äitini ja isäni vierellä ihan vain olemassa. Haluaisin taas nauraa Suomen ystävieni kanssa ja matkustaa ympäri Suomea heidän perässään. Kaikesta tästä huolimatta haluan silti vielä katsoa ja kokea, mitä Hampurin elämällä on tarjottavanaan.

Pakkohan tämän vuoden aikana on ollut kasvaa, sillä vaikka olen ollut toisessa maassa, ei aika täällä täysin ongelmatonta ole ollut. Saksalaisen ja suomalaisen kulttuurierot ovat näkyneet jokapäiväisessä elämässä monta kertaa. Olen mennyt läpi osaamattomuuden, sydänsurujen, ystävistä luopumisen ja oman riittämättömyyden. Mutta tuloksena on edelleen hymyilevä sisupussi.

Kiitän kaikesta kokemastani ja ihmisistä ympärilläni joka päivä. Vaikka joka aamu kuudelta noustessani mietin, miksi tätä oikein teen. Tiedän, ettei nykyinen työni ole sitä, mitä loppuelämältäni haluan. Mutta tiedän, että se on matka kohti sitä. Tiedän jo nyt haluavani matkailusta ammattini, sillä vuoden aikana olen huomannut nauttivani tekemästäni työstä merimieskirkolla, asiakaspalvelussa. Tämän oivaltaminen on ollut tärkeää, sillä valmistuin viime keväänä toiseen ammattiin. Siitä irtipäästäminen on ollut yllättävän helppoa.

Nyt on aika palata töiden pariin...